LEHTIARTIKKELI METSÄALAN AMMATTILEHDESSÄ 2/2006:
Konkurssi on kova paikka
-mutta sittenkin se voi olla uuden alku…
 
Konkurssi
Insinööri Jorma Metsä-Ketelä (57) meni nuoruudessaan mukaan vanhaan sukuyritykseen, johon ei olisi pitänyt ollenkaan mennä. Yrityksen puitteet kyllä olivat monilta osin kunnossa, mutta yrityksen henkinen perusta oli retuperällä. Jorma saikin pian todeta ottaneensa vetääkseen kivireen, ja kymmenkunta vuotta lujasti yritettyään hän huomasi yrityksen ajaneen karille. Niskassa nuorella miehellä olivat konkurssiin menneen yrityksen miljoonavelkojen takaukset. Se oli kova paikka koko perheelle. Eikä se liioin jälkiä jättämättä tapahtunut. Ulosottomiehen kynsissä lapsiperhe tuli oireilleeksi pahan kerran, eivätkä kaikki oireet ole takanapäin vieläkään 24 vuotta niiden tapahtumien jälkeen.
 
Mies ei itke
Suomalaisia miehiä arvostellaan ja syyllistetään siitä, että he eivät itke. Ei kuulukaan itkeä, Jorma pamauttaa todeten, että tuollaiset itkupuheet ovat "ämmien" höpinöitä. Miehen on kuulunut (yleensä!) olla perheen pää, ja kun susi tulee vastaan, niin ei siinä pidä tulla itku eikä lirahtaa kusi housuihin, eikä paskakaan. Ei ollenkaan, vaan se susi pitää tappaa. Ruveta nyt siinä sen suden edessä vetistelemään. Voi herran pieksut, sanoo Jorma Metsä-Ketelä. Jos suomalainen mies olisi ollut hyvinkin taipuvainen itkeskelemään vuosisatojen saatossa, niin asuisikohan täällä Pohjolan karuilla perukoilla muita kuin muutama villiintynyt poro? Tuskin!
 
Vitutus
Kyllä Jormallekin henkisen jaksamisen pää alkoi tulla vetävän käteen, kun pyörähti ikää 50 mittariin ja alkoi näyttää siltä, että velkojat aikovat häntä pitää jalkarättinään koko loppuiän. Kun elämä alkoi olla sellaista, että joka aamu huomasi heräävänsä viideltä siihen, että tyyny oli tuskanhiestä likomärkä, eikä sen kääntäminenkään mitään auttanut, kun sen oli jo unissaan ehtinyt kääntää, niin Jorma löi liinat kiinni paukauttaen hanskat tiskiin ja päätti, että nyt saa riittää. Silloin eleltiin tämän vuosituhannen alkukuukausia. Tyynyn oireet kuultuaan työterveyslääkäri päätti kirjoitella Jorman sairauslomalle. Kun diagnoosiksi tohtori oli ajatellut laittaa masennuksen, niin siihen Jorma protestoi sanoen, ettei se mikään masennus ole vaan vitutus. Tohtori vain ei sellaista diagnoosia millään papereihin suostunut kirjoittamaan, kun hänen mielestään Kelan systeemeissä ei sellaista koodia ole. No, ei siinä auttanut muu kuin olla suostuvinaan virallisen järjestelmän vietäväksi.
 
Iso remmi päälle
Jorma laittoi ison remmin päälle ja ryhtyi toden teolla neuvottelemaan velkojiensa kanssa haastaen nokitukseen koko systeemin terveydenhoitoineen, sairaanhoitoineen, näennäiskuntoutuksineen, tutkimuksineen. Siitä tappelusta oli tuleva vuosien mittainen turnajainen. Ensimmäinen erä kesti yli vuoden. Samoin toinen erä. Kolmas erä on vielä meneillään.
 
Pähkähullu järjestelmä
Kun Jorma kokovuorokautisesti tappeli kovakalloisten velkojiensa kanssa, niin siinä ei toimeentulon hankkimiseen suuntautuvasta työkykyisyydestä voinut puhuakaan. Elettiin syksyä 2000. Sairausloma jatkui, ja Kela määräsi Jorman psykiatrille. Tämä vuorostaan päätteli oikean diagnoosin olevan sopeutumishäiriö, johon sairauteen on hänen mielestään syötävä onnellisuuspillereitä. Jorma koetti siihen sanoa, että kyseessä ei nyt ollenkaan ole lääkkeillä hoidettava sairaus vaan luonnoton olotila, johon hänet on väkivalloin ahdistettu. Onhan se nyt hullua roikuttaa miestä hirressä ja sinne hirsipuuhun syöttää hänelle onnellisuuspillereitä, että jaksaa paremmin siinä hirttoköyden jatkeena onnellisena roikkua. Hullujako te olette, katkaiskaa naru! Kaiken huipuksi Kelalta tuli eräänä päivänä kaunis kirje, jossa todettiin näin: "Sairauden tällä tavalla jatkuessa teillä on mahdollisuus anoa Kelan kuntoutusta…" Siihen kirjeeseen Jorma ei voinut olla vastaamatta muuta kuin vastakirjeellä näillä sanoilla: "Voi kiitos tuhannesti, on se hienoa, että tahdotte kuntouttaa minut sopeutumaan hirsipuussa roikkumiseen!" Jorman höykytyksestä hätääntyneenä järjestelmä lähetti hänet keväällä viihdekylpylään näennäiskuntoutukseen ja syksyllä vielä kuntoutustutkimukseen, jossa hänet laitettiin lajittelemaan punaisia ja valkoisia palikoita sen selville saamiseksi osaako hän palikoita ollenkaan lajitella. Jorma koetti kyllä sanoa, ettei tämä tauti nyt palikoilla leikkimisellä korjaannu vaan hirttoköyden katkaisemisella. Suuttui vain herrasväki moisesta, kun ei alentunut heidän käsiin luovutettu potilas nöyräksi. Pähkähullu järjestelmä, Jorma toteaa.
 
"Itkijänaisia" kyllä riittää
Joka välissä tohtorit, hoitajat, tutkijat, sosiaalitädit, diakonissat ja kaiken maailman "itkijänaiset" koettivat häiriöksi asti höpöttää, että Jorman serotoniinit ovat menneet sekaisin ja hänen täytyisi syödä lääkkeitä (onnellisuuspillereitä), että hänellä olisi helpompi olla. Siihen Jorma vastasi, ettei taistelun aikana itkemään ehdi, eikä siinä helppoakaan oloa kaipaile. Verta pakkiin ja adrenaliinia suoneen silloin tarvitaan, kun sutta tappamaan lähdetään, kyllä se olo sitten helpottuu kun susi on saatu tapettua ja heitettyä nahkurin orsille.
 
Kaikki lopultakin kunnossa
Hirmuisen tappelun jälkeen Jorma sai voiton höpöttäjistä, ja niinpä susi on nyt nahkurin orsilla. Miljoonavelat ovat jääneet historiaan, ja perhekin voi aivan hyvin. Jorma ei hairahtunut koskaan siihen valheeseen, että hänellä muka olisi jokin sairaus. Hän ei alistunut syömään lääkkeitä, koska hän ei ollut sairas vaan ulkopuolisen voimakkaan luonnottoman häiriötekijän ahdistama. Sitä häiriötekijää ei saa pois lääkkeillä vaan aivan muilla konsteilla. Hän ei ryhdy yleisesti lääkäreiden neuvojaksi, mutta sanoo, että liian usein tällainen häneenkin kohdistuneen häiriötekijän seuraus lääketieteellistetään, ja silloin eksytään tekemään väärää diagnoosia.
 
Auttamistyön ammattilaiset
Jormalla kyllä olisi korkealuokkaista osaamista insinööritöihinkin, mutta hän on ajatellut delegoida insinöörihommat Kiinan insinööreille. Sydäntä lähinnä on konkurssitaustaisten yrittäjien ja heidän perheittensä ammatillinen auttaminen, kun kaikki eivät susien ja höpöttäjien kanssa pärjää niin kuin hän on pärjännyt. Ilman apua moni konkurssiyrittäjä nääntyy ennen aikojaan eläkeläiseksi, raskaaksi painolastiksi julkiselle taloudelle ja eläkejärjestelmälle. Vuodesta 1992 Jorma on yhdessä vaimonsa Leenan kanssa tehnyt töitä velkajärjestelyjen ja yrityssaneerausten maailmassa takanaan yli 2000 alan toimeksiantoa. Nykyisin heidän työnsä painopiste alkaa olla Helsingissä. Toimisto on Helsingissä ja Seinäjoella. Vastaanotto on myös Turussa ja Lahdessa. Autolla Helsingin ja Seinäjoen välillä liikkuessa asiakkaita tavataan myös Tampereella ja Hämeenlinnassa, ja tutuiksi ovat tulleet myös Pori, Vaasa ja Jyväskylä.
 
Henkinen jaksaminen on kaiken perusta
Vaikka näkyvintä työtä Leena ja Jorma Metsä-Ketelän ammatissa on velkaneuvonta, velkojen saneeraaminen ja yrityskonsultointi, niin sittenkin tärkeintä on asiakkaan kokonaisvaltainen tukeminen ja rohkaiseminen jatkamaan elämäänsä ja työntekoa. Itkullekin paikka löytyy, mutta sen hetki ei ole kovimman taistelun aikana. Ehkä sitten joskus taistojen tauottua. Ehkä…